KARI MAUNUMÄKI TARMON PARAS URHEILIJA
Satavuotiaalla Kälviän Tarmolla on takanaan yksi seuran historian vilkkaimmista kausista. Pitkin vuotta järjestetyistä juhlatapahtumista merkittävin oli heinäkuussa järjestetyt pyöräilyn Suomen mestaruuskilpailut. Merkkivuoden pääjuhlaa seura vietti syyskuussa. Lisäksi seuran historiakirja Kälviä on täynnä Tarmoa ilmestyi sopivasti pääjuhlan alla.
Kälviän Tarmon urheilijat menestyivät jälleen erinomaisesti. Seuran urheilijat voittivat yhteensä 11 Suomen mestaruutta. Tarmo voitti kolmannen kerran peräkkäin Keskipohjanmaan Maljan ja sijoittui Keskipohjanmaan Lautaskilvassa toiseksi. Vuoden junioripyöräilijöiksi Suomen Pyöräilyunioni valitsi kälviäläiset sisarukset Emma ja Sampo Lahden.
Maantiepyöräilyn 30-vuotiaiden Suomen mestari Kari Maunumäki palkittiin Kälviän Tarmon parhaana urheilijana seuran syyskokouksen yhteydessä pidetyssä kilpailukauden päätöstilaisuudessa. Tunnetun kälviäläisen pyöräilyperheen kasvatti saavutti viime kesänä kotitanhuvillaan poljetussa SM-kilpailussa tähänastisen uransa makeimman voiton.
Joukkuelajien vuoden parhaana palkittiin kiitettävällä varmuudella palloja liimannut jalkapallo maalivahti Heikki Kossi.
Vuoden seuravalmentajapalkinnon sai toistamiseen Jyrki Lahti. Lahden vetämä valmennus ja nuorisotyö on tuottanut tulosta. Tarmon pyöräilijät saavuttivat kaikki sarjat huomioiden yhteensä peräti 26 SM-mitalia. Nuorten osuus näistä oli 20 mitalia.
Sotainvalidien maljan sai toisen polven urheilijalupaus Juho Keiski ja Toimitsijatuopilla muistettiin useissa lajeissa vuosikymmeniä uurastanutta Harri Jylhää.
Lisäksi kauden päätöstilaisuudessa palkittiin SM-kilpailuissa mitaleille sijoittuneita urheilijoita.
Palkitut: Kari
Maunumäki, Jarmo Ollanketo, Pekka Mäkelä, Reino Pietilä, Sirkka Pollarikoski,
Aleksi Pahlanen, Lauri Koski, Joonas Muhonen, Anna Lahti, Niina-Maria Kykyri,
Jutta Hyyppä, Eero Vuollet, Elias Korpijärvi, Veikko Rauma, Emma Lahti, Johanna
Ingalsuo, Jessica Ingalsuo, Sampo Lahti, Joel Göös, Jere Muhonen, Jarmo Pietilä
ja Johanna Kykyri. Juhlavuoden palkinnot saivat Anna Lahti ja Kaisa
Honkaharju.
Tuomo Hankaniemi jatkaa Tarmon puheenjohtajana
Kälviän Tarmo valmistautuu parhaillaan talven suurkilpailuun Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin, johon samalla päättyy seuran toiminnallinen juhlavuosi. Ennätysvilkkaan toimintakauden jälkeen seura on palaamassa normaaliin toimintaan. Syyskokouksessa tehtiin myös valintoja. Seuran puheenjohtajana jatkaa Tuomo Hankaniemi ja sihteerinä Tuula Peltola. Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä jatkavat Jouni Korpijärvi ja Jouni Kykyri sekä uusina Riikka Luostarinen ja Janne Ruokoja. Toimikausi on kaksi vuotta. Johtokunnassa jatkavat ei erovuoroisista Tapio Järvinen, Riitta Maunumäki, Jarmo Pietilä ja Sirpa Hannula.
Muut valinnat:
Hiihtojaosto: Kari Lassila pj, Juha Muhonen, Kaisu Laakkonen, Katri Vähähyyppä, Jarmo Pietilä, Mika Knuuttila, Timo Alatupa, Ari Hankaniemi ja Päivi Pannula.
Jalkapallojaosto: Kari Köyhäjoki, Kauko Salo, Janne Ruokoja, Tapio Järvinen, Toni Aarrekangas, Janne Vehniä, Esa Hautamäki, Antero Kangas, Annika Kippo, Piia Karhula, Riikka Luostarinen, Heikki Kossi, Lasse Hannula ja Teemu Urpilainen.
Jääkiekkojaosto: Erkki Hänninen pj, Simo Säippä, Sauli Marttila, Päivi Törmänen, Janne Viitanen, Riku Honkala, Vesa Hakola ja Sakari Hannula.
Kuntourheilujaosto: Allan Hjelm pj, Hannu Isokangas, Heikki I Salo, Esko Salo, Paavo Epäilys, Timo Jylhä ja Juha Hyyryläinen.
Lentopallojaosto: Harri Jylhä pj, Jaana Hautala, Hannu Pernu, Seppo Lundström, Tapani Määttälä, Mika Raatikainen, Seija Myllymäki ja Kari Suvanto.
Pyöräilyjaosto: Tapio Rauma pj, Jouni Ingalsuo, Juha Muhonen, Jyrki Lahti, Riitta Maunumäki, Tarmo Hoikkala, Hannu Koski ja Sirkka Pollarikoski.
Salibandyjaosto: Kalle Kämäräinen pj, Jouni Kykyri, Timo Alatupa, Jouni Korpijärvi, Jaana Hilli ja Jouni Uusisalo.
Suunnistusjaosto: Seppo Jylhä pj, Erkki Koivukangas ja Kauko Jylhä.
Yleisurheilujaosto: Jouni Kykyri pj, Arja Kangas, Mervi Hietala, Kai Salo, Jukka Maunula, Tarja Vähähyyppä, Seija Väisänen, Sari Koivuranta, Eija Torkinlampi ja Esko Ruokoja.
Ammunnan yhteyshenkilönä toimii Arto Luomala.