![]() |
||||
|
|
------------------------------------
Tällä sivulla esitetyt tiedot ovat alustavia, ja saattavat joiltain osin muuttua vielä joukkueenjohtajien kokouksessa kilpailuviikonloppuna. Varsinainen kilpailuilmoitus, joka sisältää myös ilmoittautumiseen liittyvät ohjeet, on nähtävillä Suomen Pyöräilyunioni ry:n www-sivuilta (www.pyoraily.fi). ------------------------------------ AIKA-AJON JA MAANTIEAJON SM-KILPAILUT KÄLVIÄ 29.6. – 1.7. 2007 YLEISTÄ Kilpailuissa noudatetaan
SPU:n ja UCI:n sääntöjä ja tieliikenteen
määräyksiä, joita on ehdottomasti noudatettava.
Kaikki kilpailijat ajavat omalla vastuullaan ja ovat velvollisia
huolehtimaan vakuutusturvastaan. Tien keskiviivan tahallisesta
ylityksestä ajon aikana voidaan kilpailija tulla sulkemaan
kilpailusta. Poliisi valvoo kilpailua ja voi puuttua siihen
tarvittaessa.
Kilpailijoiden tulee olla 15 minuuttia ennen lähtöä lähtöpaikalla. Lähtöesittelyn yhteydessä suoritetaan lähtökuittaus. M/N-18 luokan ajajille tehdään tuumatarkastus ennen lähtöä ja maaliintulon jälkeen maalialueella. HUOLTO JA HUOLTOAUTOT Välinehuolto on
sallittu sekä aika– että maantieajoissa.
Välinerikon sattuessa huolto tulee suorittaa ainoastaan ajoneuvon
ollessa pysähtyneenä tien oikeassa laidassa
pyöräilijän takana. Kuljettaja ei saa nousta huollon
aikana autosta. Järjestäjä ei aseta kilpailuun neutraalihuoltoa.
Maantieajossa huoltoautojen numerot jaetaan joukkueenjohtajien kokouksessa. Huoltoautoa kohden oltava vähintään viisi (5) huollettavaa. Tempoajossa jokaista kilpailijaa voi seurata huoltoauto. RAVINTOHUOLTO Maantieajossa
Elite-luokassa ravinto- ja juomahuolto on sallittu 100km:n ajon
jälkeen huoltoalueella (noin 500 metriä), joka
sijaitsee kirkonkylän
läheisyydessä Potanmäellä merkityllä alueella
sekä Ruotsalontiellä ensimmäisellä pitkällä
suoralla huoltoautoista.
KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto
sijaitsee koulukeskuksen yhteydessä Lucina Hagmanin lukion
tiloissa (Marttilankatu 1, Kälviä). Kilpailutoimisto on
avoinna perjantaina 29.6. klo 10.00 alkaen, lauantaina 30.6. klo 10.00
alkaen ja sunnuntaina 1.7. klo 8.00 alkaen.
KILPAILUREITIT Aika-ajojen
lähtö- ja maalialue sijaitsevat Kälviän
keskustassa. Lähtö- ja maalialue sijaitsee Kälviän kirkon läheisyydessä Hyypäntiellä.
Aika-ajo ajetaan Kannuksen suuntaan, tiellä numero 28. Lähtöpaikalta reitti Kannuksen tielle etenee Hyypäntien ja Kälviäntien kautta, ja tätä samaa reittiä tullaan myös maaliin. Kunkin sarjan kohdalla kääntöpaikkana on ajettavan matkan puoliväli. Kääntöpaikka on selvästi merkitty ja siellä on käännyttäjä. Noin 500 metriä ennen kääntöpaikkaa on ennakkomerkintä käännöksestä. Maantieajon yhteislähdöt ajetaan Ruotsalon lenkillä (Hyypäntie, Ullavantie, Peltokorventie, tie nro E8, Vanha Ouluntie, Peitsontie, Hyypäntie). Lenkki kierretään myötäpäivään. Vapaa vauhti alkaa Potanmäeltä. Kierroksen pituus on noin 27 km. Kilpailijoita ja huoltoautojen kuljettajia pyydetään huomioimaan kirkonkylän alueen tiejärjestelyt: Töyssyt, kivetykset, ajoradan kavennukset ja kaistojen sivuttaiset suunnanmuutokset. KILPAILUAIKATAULUT JA MATKAT Perjantai 29.6.2007, aika-ajo. Joukkueenjohtajien kokous kilpailukanslian tiloissa Lucina Hagmanin lukiolla klo 12:00. Klo 14:00 N-18 15km Klo 14:20 M-18 25 km Klo 14:40 Elite-naiset 25 km Klo 17:00 Elite-miehet 47 km Palkintojen jako kilpailupaikalla sarjojen tulosten selvittyä Lauantaina 30.6.2007 maantieajo Joukkueenjohtajien kokous kilpailukanslian tiloissa lukiolla klo 12:00. Klo 14:00 M-18 4 kierrosta, n. 110 km Klo 14:05 Elite-naiset 3 kierrosta, n. 85 km Klo 14:10 N-18 2 kierrosta, n. 55 km Palkintojen jako kilpailupaikalla sarjojen tulosten selvittyä Klo 18:00 joukkuejohtajien kokous koskien Elite-miehet lähtöä kilpailukanslian tiloissa lukiolla Sunnuntaina 1.7.2007 maantieajo Klo 10:00 Elite-miehet 7 kierrosta, n. 190 km Palkintojen jako kilpailupaikalla sarjan tulosten selvittyä KILPAILUNUMEROT Aika-ajossa
kilpailunumero (1 kpl) kiinnitetään selkään,
jolloin se on luettavissa takaapäin.
Maantieajossa numerolaput (2 kpl) kiinnitetään vasempaan kylkeen ja vasempaan lonkkaan. Maantieajossa käytetään myös runkonumeroa. Kilpailunumerot tulee palauttaa kilpailukansliaan tunnin kuluessa kilpailun päättymisestä. KILPAILUTULOKSET Kilpailutulokset
toimitetaan tiedoksi kilpailukanslian ilmoitustaululle ja internetiin
SM-kilpailujen sivuille osoitteeseen
www.kpnet.com/tarmo/pyoraily/sm2007/SM07aloitussivu.htm. Osallistuvia
seuroja kohti jaetaan yhdet tulokset.
PESEYTYMINEN Kilpailijoiden
peseytymistilat ovat liikuntahallilla, joka sijaitsee kilpailutoimiston
välittömässä läheisyydessä. Käynti
peseytymistiloihin tapahtuu liikuntahallin kilpailukanslian puoleisesta
päädystä juoksuradan kautta.
ENSIAPU Kilpailupaikalla on
ensiapu. Yleinen hätänumero on 112. Keski-Pohjanmaan
keskussairaalan ensiavun puhelinnumero on 06 8264500.
|
|||