partyreport proxy 2001 @ Kannus 15-17.6.2001 by h7 aka velikani Noh. Proxyjen varmistuttua piti sinnekkin lähteä. Matkaan pääsin Tipi^Pontus heebon kyydillä jossa tuli myöskin melwyn, droidi ja uncle-x helsingistä. Alkumatkasta tietenkin vaihdettiin vähän kuulumisia, käytiin alkossa ja kaupassa tankkaamassa varastoja. Olin tässä vaiheessa vielä kakkoskuskin virkaa toimittamassa jotenka tyytyminen oli pepsi maxiin ja huonoon läppään. pojat aloitti siiderin/oluen napostelemisen jo heti alkumatkasta ja heinolan kohdalla se ns. moottoritiekin oli aivan saatanan tukossa. ** VOLVON KULJETTAJA HELVETISTÄ matka meni loistavasti siihen asti kunnes jyväskylässä mopo karkasi. poikettiin paikalliseen kauppaan jonka pihassa autosta ulostauduttaessa uncle-x avasi peugeotin oven hieman riehakkaasti ja suoraan vieressä olevan farmarivolvon kylkeen. Noh, siitä suivaantuneena volvokuski sitten rupesi hillumaan ja vaatimaan korvausta asiasta eli otti tiedot ylös ja hinusteli vähän aikaa. oveenhan ei tullut muuta ku ihan pieni painautuma ja vähän sitä maalia raapas pois eikä muuta kuin pohjamaali vähän pilkisti about kolmen millin alueelta. eli vitun pientä vahinkoa. pakko aukoa päätään silti. jyväskylästä lähdettäessä minä olin sitten ratissa ja kun olutvarastoja oltiin täydennetty kaupasta, muut alkoivat dokaamaan. viimeiset ~200km spekuloitiin partyjen huumepolitiikkaa, poliisikoirat ja siat vilahteli puheessa aika usein. kannukseen menevällä 133km pätkällä tietenkin, kaikki muut olivat jo päissään. voitte uskoa että oli hauska ajaa kun jengi örisee ja vaatii kuselle pääsyä noin 20minuutin välein =) jossain välissä ikkunoista tulvahti sisään myös tutun metsäinen tuoksu. 133km menee nopeasti kun ajaa 140km/h. ** PARTYPAIKALLA partypaikalle saavuttaessa tuttuja hulluja näkyi jo monia ja aloin ottaa vahinkoa takaisin. olutta ykkösellä ja kävin vaatimassa lippuni josta myöhemmin tutuksi tullut Taija, tyttö lipunmyynnissä meinasi verottaa 100mk sen 50mk sijasta. GRRR. jean9 korjasi tilanteen ja biletys saattoi jatkua. grilliä ei vielä tuossa vaiheessa näkynyt missään jotenka tyytyminen oli vain pussikeittoon ja paskaan läppään. MFX pojat olivat päättäneet ostaa taas kunnon eväät mukaan niin tulivat vähän myöhässä. partyillä sisällä oli vähän hiljaista meininkiä ja meno oli kohtalaisen hiljaista. astute riehui ulkona ja piti hieman tavata jengiä jota ei ollut pitkään aikaan nähnyt. britelite lupaili tehdä lobotomioille c64 invi intron jos sellaista tarvittaisiin ja järjestää c64 kompoa (kiitti). lesbian blowjobs ja chicks with dicks oli taas suosiossa hyvän huumorin klubissa. ** MUSTAA KUMIA JA KUUMAA RAKKAUTTA 23:59 #suomiscene: <@eebeni> ja velikanilla on maalaisia varten pamppu. eli kaikki hallinnassa Ok. Tilanne voi vaatia vähän selittämistä. Vahingosta viisastuneena, ollessani kuullut droidin ottaneen turpaansa mekanisaatioilla, olin ottanut pampun mukaan ja se takataskussa lähdettiin baariin. muistaakseni baariin oli lähdössä minä, duncan, tipi, melwyn, droidi ja jotain muuta possea. matkalla pysähdyttiin johonkin huvimajaan chillailemaan ja tuntemaan luontoa. baariin tais siitä lähteä sitten minä ja duncan, loput pojista oli vähän liian sekaisin liikkumaan mihinkään. uncle hävis jonnekkin. Ensimmäisessä baarissa jonne mentiin, kanilta kysyttiin paperit. sinänsä ironista että olin juurikin täyttänyt 22v ja sinne oli ikäraja 18v. once a teenager, always a teenager. vaihdettiin paikkaa suht nopeasti ja sieltä löytyi paikallinen diskoteekki jossa olikin ihan kohtalainen meno. iso olut 20mk ja baarin dj suostui soittamaan frederikin TITANIC- biisin jota duncanin kanssa mentiin jorailemaan. sisällä oli vähän tunkkaista ja paikalliset tuntui tuijottavan mua ja mun niittiranneketta vähän liian pitkin katsein jotenka terassi siinä baarin kupeessa tuoksui. sinne olikin eksynyt eebeni ja jotain amigistihemmoja, oliskohan ollut xenon tai zenon tjs. jollain lokaalilla naisella oli myös polttarit joita ne oli siellä juhlimassa ja tämä myi kortsuja ilmapalloja ja karkkeja á 10mk. pitihän niitä supportata. kuka tietäis, vois kumista olla hyötyä myöhemminkin jos onnetar suosisi rohkeaa. porukka alkoi olla aika soseessa ja rymysi pitkin pöytiä ja kaateli puutarhakalusteita baarin pihalla. tsiisus. portsari meinasi hermostua mutta luvattiin olla vähän rauhallisemmin. jotain paikallisia vähän vanhempia (~30v) naisia sattui pöytään istumaan ja heitin hetken jotain todella huonoa läppää niiden kanssa. eivät meinanneet uskoa että oltiin tietokone-nuoria. wonder why. noh, eivät sitten erikoisemmin lämmenneet keskusteluille. sinänsä ihme kun yksi niistä xzenon/whutever pojista päätti tehdä stagedaivin siihen pöydälle jossa istuttiin nostamassa mukia ja kaatoi valkovenäläiset pitkin pöytää. takaisin siis partypaikalle.. Löydettiin paikallinen grilli siitä matkan varrelta. grillin tytöillä oli kyllä helvetin hauskaa meidän örvellystä katsellessa. ainakin ne saatanat repeili kuin viimeistä päivää kun jengi hörheltää pitin grillin terassia. droidi loihti lounareilla safkaa pöytään ja suunnistettiin takaisin. joku onneton oli jättänyt reppunsa ja toisen lenkkarinsa (varmaan vituttaa nyt) siihen grillin viereen. keksittiin tehdä jekkuja ja otettiin ne mukaan matkalle partypaikalle. droidi kävi vielä varmistamassa että kyseessä ei ollut kenenkään grillillä istuvan reppu ja/tai lenkkari. eipä kauas keretty kun eteen sattui hieno suihkulähde joka suorastaan huusi "KUSE TÄNNE!" pojat rivissä kusemassa suihkulähteeseen pienen hihityksen kanssa. noh. tilanne oli jotenkin mieto jotenka se piti korjata linkaisemalla äsken vohkittu kohtuu hyvä reppu ja vähän huonommassa hapessa oleva lenkkari sinne suihkulähteeseen ja jatkettiin matkaa. partypaikalla filmi alkoi vähitellen katkeilla. oldskool-alueelta (no ovi missä oli damones-tarra) löytyi myöskin KAARLO joka sinne jostain oli hilpaissut. hilpeää, mä en tiennyt että sekin mies oli partyillä. röhkittiin hetki duncanin kanssa siellä, mikko rankaisi toista mikkoa niin että suolet ja kaka lensi muttei mies ollut lähdössä enää ottamaan biseshofenia pihalle. junaradallakin tuli käytyä. kait. villiä huhua kuulin että joku olisi melkein jättäytynyt junan alle - way to go. jauhelihaa grillifestareilta vielä puuttuikin. nukkumaan mentiin jossain välissä.. ** LAUANTAI lauantai meni kohtalaisen hienosti. heräsin aamulla ja maistelin aamupalaksi leipää ja olutta. pablokin saapui perjantaina garvinin kanssa paikalle ja mies oli freshinä konffaamassa starttijuomaa - tummaa olutta ja konjakkia - itselleen. otettiin paidat pois ja annettiin auringon hyväillä jumalaisia elintasovartaloitamme. (Mahojen koosta muuten puhuttiin paljon). hieman koripalloa pablon, melwynin, järkkäri-taijan ja jonkun ilmeisesti paikallisen hemmon kanssa. kysyin kaverin nimen vaikka miljoona kertaa mutta unohdin vaihteeksi. lisää olutta kaupasta kun entiset loppuivat ja hieman paikallisen elämän vilkuilua. kaupunki näytti ihan fiksulta kun porukkaa oli oikeasti liikkeelläkin. tipin pää hajoili jotenka piti buranaa käydä ostamassa. dunkulta oli ääni mennyt edellisenä iltana niin apteekkiin tosiaan oli tarvetta. partypaikalla juotiin lisää, grillailtiin ja puhuttiin paskaa. sitä perinteistä. mitään sen kummempia ei päivällä tapahtunut, käytiin duncanin kanssa kävelyllä rautatiesillalla josta oli aika karut näkymät suoraan alaspäin. pojat olivat kuulemma edellisenä yönä tulleet baarireissulta samaista siltaa pitkin. lisää olutta käytiin ostamassa jossain välissä ja hieman lisää kävelyllä samaisella sillalla. illemmalla joukkoon liittyi myös kyseinen taija jonka järkkärivuoro oli loppunut. maukasta pisang ambonia oli neidillä. yöllä piti katsella wildcompoja hetken aikaa, joku poliisijuttuhan siellä oli ja soli myös aika hyvä. poikien karvojen ajelu-esityskään ei ollut mikään huono mutta aika sairasta katsottavaa silti. jossain välissä taas nukkumaan kun missasin muut kompotkin. muistikuvat on lauantaista vähän hämärät. melkein korillinen olutta ja 0.5l jägermeister rankaisivat. *** SUNNUNTAI aamulla herätessäni olin vielä päissäni jotenka fiilikset ei ollu ihan matalalla. katseltiin aamu aikuisviihdettä heatbeatin "hoffipolkka" tunen tahdistamassa. porno ei ole koskaan ollut niin hauskaa. jengi oli vähän vaisua ja me lähdettiin menemään siinä jo ennen kahtatoista. matkalla käytiin safkaamassa ja meininki oli hieman vaisumpaa kuin aiemmin, väsynyt läppä otti taas hallintaansa. noh, jossain keskellä-ei-mitään joku vitun VOLVON KULJETTAJA päätti että "nyt jännitys" ja iski jarrut pohjaan maantiellä. edessä ollut auto kerkesi jarruttamaan mutta me ei, eli peräänajohan siitä tuli. kumpaankaan autoon ei käynyt mitään ja jengillä oli turvavyöt onneksi päällä. no harm done, etukulma nyt vähän painui sisäänpäin ja lamppu taisi mennä rytäkässä paskaksi. suurempi vahinko varmaankin tuli "damones - like a virgin" tarrasta joka oli liimattu tipin auton tuulilasiin. samainen tarra rinnuksissani kävelin myöskin baarissa enkä saanut turpaanikaan. niin ja sekin vielä että mä istuin jumalauta keskellä takapenkillä KOKO MATKAN. lobbumatka meni spekuloidessa lobotomioita. droidi ja uncle jutteli jostain pirun efekteistä demoissa enkä mä oikeastaan tajunnut mitään. kivat partyt oli. tai ainakin grillibileet. sää suosi meitä ja muutenkin oli hauskaa. *** LOPPUKANEETTI noh. kiitti kaikille ja oli hauska nähdä. greetsit partyjä mun osaltani piristäneelle autolliselle boitsuja eli uncle, droidi, melwyn ja tipi, sekä duncanille, kaarlolle, pallolle, lakulle+nosfelle, synteesille ja tietty lokaaleille tytöille taijalle & tiinalle :) assyillä nähdään, syksyllä latviaan! Velikani eli h7/trsi.hirmu #suomiscene velikani@velikani.com