|
Kokkolan
Juhlamessuilla:
JUTTA ISOPAHKALASTA MESSUMORSIAN 2008
Jyväskyläläinen malli ja vaatetusalan yrittäjä
Jutta Isopahkala vei voiton vain yhdellä äänellä
kokkolalaiselta Jenni Turpeiselta, kun peräti 11 morsiusmallia
ammattilaistiimeineen kisasi upeimmasta morsiuskokonaisuudesta sunnuntaina.
Kokkolan Juhlamessuilla käyty Messumorsian 2008 on häämuodin
trendejä esittelevä kilpailunäytös, joka kisattiin
jo 13 kerran peräkkäin. Jutan tyylin taustalla vaikuttivat
kokkolalaiset Aila Isokangas Mitta-Mekosta, Antti Jakola Hiusateljé
Helmestä ja Hanna Lundell Lundellin Kukasta. Kisan "tuplat"
tekivät Antti Jakola ja Hanna Lundell, jonka työt sijoittuivat
myös kakkoseksi. "Hopeamitalisti" Jennin puku oli
kokkolalaiselta Arja Salolta AS-Uniikista.
Koruihin ja työelämän juhliin teemoittuvat messut
järjestettiin Kokkolassa jo 11. kerran peräkkäin.
Kaupungintalolla onnistuneiden juhlien vinkkejä antoivat myös
tv-kasvo
ja radioääni Lauri Salovaara, sekä juontaja Ilkka
Siukosaari.
Koruaiheisissa tietoiskuissa kuultiin hopea-artisaani Milla Valtosta.
Messumorsian 2008 voittajatiimissä vaikuttivat kampaaja-meikkaaja
Antti
Jakola Hiusateljé Helmestä, Aila Isokangas Mitta-Mekosta
ja Hanna Lundell
Lundellin Kukasta.

Jännittävän Messumorsian
2008 -kisan voitti Jutta Isopahkala. (Kuva: Tomi Hirvinen)
Jo 11. kerran peräkkäin
helmikuun toisena sunnuntaina...
JUHLAMESSUT JA HÄÄSUNNUNTAI
2008 KOKKOLASSA
Korumuoti, työelämän
juhlat ja syntymäpäivät ovat vuoden 2008 Kokkolan
Juhlamessujen ja Hääsunnuntain teemoina. Muotitaiteilija
Ritva Liisa Pohjalaisen juhlamuoti ja korut juhlistavat Kultaseppä
O.Niemen 100 toimintavuotta - ja tuttuun tapaan kisataan upeimmasta
morsiustyylistä Messumorsian 2008-kilpailussa. Messut ovat
avoinna Kokkolan kaupungintalolla sunnuntaina 10.2.2008 klo 12-16.30.
Ohjelma jatkuu klo 17.00 saakka. Mukana TV-kasvo ja juontaja Lauri
Salovaara. Ennakkoliput myynnissä Hius & Meikkistudio.
Matiné ja The Body Shop / Kokkola.
Musiikki ja ohjelmapalvelut
Työelämän ja perheiden juhliin ideat suoraan musiikin
ja muiden ohjelmapalveluiden tarjoajilta. Elävä musiikki
luo tunnelmaa ! Seremoniamestaroinnin ja tilaisuuksien juontojen
asiantuntija on Lauri Salovaara, tule ja kysy vinkit juhliisi !
Lauri näyttelyalueen ohjelmapisteessä klo 12.00-12.40,
13.30-14.30, 15.30-16.20, sekä Kokkola-salissa klo 12.45, 14.45
ja 16.30
Juhlat ja muoti
Kodin, yhteisöjen ja yritysten juhlien järjestämisen
ei tarvitse olla vaikeaa. Alan ammattilaisilta löydät
ratkaisut kaiken kokoisiin juhliin. Tule ja kysy ideat juhliisi
! Juhlat alkavat juhlapukeutumisesta. Muotinäytöksen teemana
ovat korut arjessa ja juhlassa. Samalla teemalla tietoiskuissa mukana
hopea-artesaani Milla Valtonen.
Häät
Hääsunnuntain messuosastoilla ja näytöksissä
nähdään morsiusmuotia, juhlapukuja, lahjatavaroita,
koruja, valokuvauspalveluita, kukkia, astioita, meikkejä, kampauksia,
juhlamusiikkia, juhlien viettopaikkoja, kutsukortteja, pitopalveluita
ja paljon muuta.
Messumorsian 2008
Muoti- ja työnäytösten, juhlamusiikin ja tietoiskujen
lisäksi messuyleisö pääsee seuraamaan uusimpia
hää- ja juhlamuodin trendejä. Messumorsian -näytös
punnitsee paitsi alan ammattilaisten visuaaliset näkemykset,
myös yhteistyötaidot, sekä tietysti morsiusmallin
mannekiinin kyvyt. Messuyleisöllä on jo 13. kerran mahdollisuus
äänestää ehdokkaista mieleistään.
Yleisön suosikki julkistetaan messusunnuntain päätteeksi
klo 16.45.
Messukahvila
Kälviän Martat ry pyörittää messukahvilaa
klo 8-16.30 Marttakodin hyväksi;
Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus Kälviän keskustassa
on Lucina Hagmanin syntymäkoti. Messukahvilasta suolapalaa
ja kakkukahvit, tervetuloa !
Su 10.2.2008 Kokkolan
Juhlamessut & Hääsunnuntai Ohjelma
Kokkola-salissa:
12.00 Musiikkia juhliin: Sirpa Läspä & Julia Hansson
12.25 Tietoisku: Korut arjessa ja juhlassa
- Hopea-artisaani Milla Valtonen / Korupaja HopeaSirpale & Ilkka
Siukosaari
12.45 Tietoisku: "Juhlien kolme kompastuskiveä ".
Älä tee näin ! - Ilkka Siukosaari & Lauri Salovaara
12.55 Tietoisku: MS-Liitto, Miss Pohjois-Suomi
Beauty Tiina Saaranluoma
13.00 Messumorsian 2008: Morsiusmuoti-
ja kilpailunäytös.
13.30 Tietoisku: Korut arjessa ja juhlassa
- Hopea-artisaani Milla Valtonen / Korupaja HopeaSirpale & Ilkka
Siukosaari
13.55 Tietoisku: MS-Liitto, Miss Pohjois-Suomi
Beauty Tiina Saaranluoma
14.00 Korujen juhlaa - muotinäytös.
14.20 Musiikkia juhliin. Sirpa Läspä & Julia Hansson
14.45 "Juhlien kolme kompastuskiveä
". Älä tee näin ! - Ilkka Siukosaari & Lauri
Salovaara
14.55 Tietoisku: MS-Liitto, Miss Pohjois-Suomi
Beauty Tiina Saaranluoma
15.00 Messumorsian 2008: Morsiusmuoti-
ja kilpailunäytös.
15.30 Tietoisku: Korut arjessa ja juhlassa - Hopea-artisaani Milla
Valtonen / HopeaSirpale & Ilkka Siukosaari
15.55 Tietoisku: MS-Liitto, Miss Pohjois-Suomi
Beauty Tiina Saaranluoma
16.00 Korujen juhlaa -muotinäytös.
16.20 Musiikkia juhliin. Sirpa Läspä & Julia Hansson
16.30 Yleisöarvonnat - Ilkka Siukosaari & Lauri Salovaara
16.45 Messumorsian 2008 - voittajan julistus - Ilkka Siukosaari
& Lauri Salovaara
Lauri Salovaara näyttelyalueen ohjelmapisteessä :
12.05 Messujen avaus
12.10-12.40 / 13.30-14.30 / 15.30-16.20 Juhlavinkit: Asiantuntijoiden
livehaastatteluja
Messuilla mukana:
Aleksi 13, Kokkola
Anu Kirkinen / Hopeasiipi, Kokkola
AS-Uniikki, Kokkola
Askarteluliike Siluetti, Kokkola: Ohjelmasalin hääkaaret,
osallistu arvontaan, voit voittaa kaaren käyttöösi
juhlapäiväksi !
Asuste-Apunen, Kokkola
Astiavuokraus
Ateljé Anne K - tule ja kysy ideat juhlapukeutumiseen ! Juhla-asut
mittatilaustyönä, korjausompelu, tyylikoulutukset...
Avon Cosmetics, Elina Pääkkö
Beauty For All Seasons värianalyysit, Kokkola
Bio Rex, Kokkola
Capello, Kokkola
Catering HT, Kokkola, pitopalvelu
Coverkone - musiikkia perhejuhliin, asiakastilaisuuksiin ja työelämän
juhliin: www.matine.fi
Emido - käsityöt, lahjatavarat, erikoismaalauspalvelu,
kierrätysmateriaalikorut
Fememare - Juhlat merellä
Goldwell
Hammaskorut
Harmonikkapalvelu Simo Hietala, Kokkola
Hiitolan Kukkatalo, Ylivieska
Hius-Ateljé Helmi, Kokkola
Hius & Meikkistudio Matiné, Kokkola
Hopealuu, korujen juhlaa
Hopea-artesaani Milla Valtonen, HopeaSirpale
Hotelli Kokkola - Meet with the best
Hotelli Seurahuone, 6 ravintolaa, 4 kerrosta. Rentoudu, nauti, levähdä,
juhli - yksin, kaksin tai koko perheen voimalla !
HW-Company, Kokkola
Hääautot
Ihonhoito
Juhlatilat
Juhlapalvelut
Kauhacomp, www.kauhacomp.fi
Kauneushoitolat
Kaustisen Kukka-ja hautaustoimisto
Kampaamot
Kampaukset
Kattaukset
Kestopigmentoinnit
Kirsi Kujansuu - Itsenäinen Partylite konsulti, kynttilät
Kokkolan Harmonikkaklubi, Kokkola
Kokkolan Turkis Oy, Kokkola
Koristelut
Korupaja Artelina, Kälviä-Kokkola
Korupaja HopeaSirpale, Kälviä
Korut, kivet ja kristallit, Ossi Nieminen, Oulu
Kukkakauppa Sunds, Kokkola-Pietarsaari
Kukkatalo Ruusunen, Kannus
Kulta & Kello Kärkkäinen Ky, Haapajärvi
Kultaseppä O.Niemi, Kokkola - 100 vuotta korujen juhlaa
Kutsukortit
Kynttilät
Kälviän Marttakoti - juhlatila Kälviän keskustassa
Lahjatavara- ja sisustusliike Dahlia, juhliesi somistusideat
Limousinepalvelu Kytönen Oy
Lundellin Kukka, Kokkola
Make Up Ateljé Ulla Roivainen
Mallitoimisto Matiné, www.matine.fi, kisakoordinaattori Minna
Hakanen
Manikyyrit
Marin Ateljee, Ylivieska
marja-lasi, lasituotteita arkeen ja juhlaan, Laihia
Marttojen messukahvila
Matex Oy
Matiné Hoitola
Matiné Ohjelmapalvelut.
Meikit
Meikkaaja-maskeeraaja Marianne Katila, Nurmo
Messumorsian Miia Roukala Seijan Salongin osastolla
Milktrain - musiikkia asiakastilaisuuksiin ja työelämän
juhliin: www.matine.fi
Miss Kokkola Nanne Jalma Unicefin ja NettiMekon osastoilla
Miss Pohjois-Suomi Beauty Tiina Saaranluoma MS-Liiton osastolla
Mitta-Mekko
Morilee - hää- ja juhla-asut
ML Finland
Morsiuspukuliike Birgitta, Ylivieska
Morsiuspukuliike Mitta-Mekko, Kokkola
Morsiuskimput
MS-Liitto
Muotitalo Tyynelä, Seinäjoki
NettiMekko
Nini's
Nikunet - valokuvien kaiverrus puulle ja alumiinille, puiset käyntikortit,
korut, hää-ja vauvatuotteet, lahjat työelämän
juhiin..., Hyvinkää
Nivalan Limusiini, Nivala www.nivalanlimusiini.fi
Nuorisokeskus Villa Elba, juhlat, kokoukset, pitopalvelu, Kokkola
Näkömestari
Ohjelmapalvelu Vanhat Varikset, Kokkola
Opetusravintola Kokkolinna, Kokkola
Oriflame, Nina Lento, Kokkola
Osis-muotoilutuotteet tarjoushintaan
Perhejuhlat
Plan
Polttari-ideat
Rainbow Club Finland, juhlakengät
Ravintola Wanha Lyhty, Kokkola
Ritva Liisa Pohjalaisen korut & muoti ohjelmasalissa ja Kultaseppä
O.Niemen osastolla
Salonki SB, Kokkola
Schwartzkopf
Seijan Salonki, Kaustinen - osastolla Messumorsian 2007 Miia Roukala
Sis ´In Style - www.sisinstyle.com
Studio Sundell, Kokkola
Suomen Matkatoimisto - lähtöpiste kaikille matkoillesi
Suunnittelupalvelut
Syntymäpäivät
Tanssikoulu Unelma - Tie Onneen, tanssitaito tavaksi, Kokkola
The Body Shop, Kokkola
Timanttiset, Kokkola
Rakennekynnet
Uintikeskus Vesiveijari, yritys- ja perhejuhlat, polttarit, kokoukset...
Unicef - Lasten nurkka
Vaateliike Sara, Kokkola
Vanhankaupungin Hiushuone
Vieheet
Viiniboolit
Vistovin Olivette, gastronomisia tuotteita & koulutusta, Kokkola
Yritysjuhlat
Öjan Kyläkeskus, juhlapaikka meren rannalla, Öja
Lista päivittyy päivittäin ...
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Lehdistötiedote 11.2.2007
Kokkolan Juhla- ja Hääsunnuntai
-tapahtumassa:
MESSUMORSIAN 2007 -KILPAILUN VOITTI MIIA ROUKALA
Kokkolan Juhlamessut ja Hääsunnuntai
-tapahtuman perinteisen morsiusmallikilpailun voitti Miia Roukala.
Messut järjestettiin Kokkolan kaupungintalolla 11.2. Voittoisan
morsiuskokonaisuuden puvun takana oli kokkolalainen NettiMekko.
Kampauksen ja meikin teki kokkolainen Seija Rauma Hius & Meikkistudio
Matinésta. Morsiuskimpun sitoi kokkolainen Lundellin Kukka.
Korut olivat Kultaseppä O. Niemeltä Kokkolasta ja tiara
Niinatarelta Helsingistä.
Mielestään upeimman morsiustyylin äänesti messuyleisö,
jota kaikkiaan kävi noin 800. Ääniä annettiin
253, joista Miia Roukala sai 60 ääntä. Messumorsian
2007 - kilpailun voittajan tyyli oli romanttinen, naisellinen ja
trendikkäällä hopean kimalluksella somistettu.Voittajan
ja muiden messumorsianten tyylejä voi katsastaa myös internetistä
osoitteesta http://anne.yrjana.fidisk.fi/galleriat/messumorsian/index.htm
Palkitun valokuvaajan Anne Yrjänän otokset tulevat nettiin
11.2 klo. 23.00.
Kokkolan Juhlamessut ja Hääsunnuntai
-tapahtuman järjesti jo 10. kerran peräkkäin kokkolalainen
Matiné. Messujen teemana oli tänä vuonna xl
ja morsiusmuoti, sekä internetissä toimivat palvelun tarjoajat.
Messuilla laulettiin myös valtakunnallinen
nuorten laulukisan finaali. Nettistaran tittelin sai Emmi Bogdanoff
Paimiosta.
Lisätietoja:
Minna Hakanen, puh 045 650 2530
e-mail. minna.hakanen@gmail.com

Messumorsian 2007 Miia Roukala.
|