| KÄLVIÄN KIRKON URUT | |
|
Kangasalan urkutehdas 1981/ opus 1020 Muutostyö ja uudelleenäänitys Jouko Pirkkanen 2001-2002 |
|
|
Kälviän kirkkoon hankittiin ensimmäiset urut B. A. Thulen Urkutehtaalta (sittemmin Kangasalan Urkutehdas) vuonna 1906. Urkujen koneisto kävi kuitenkin aikaa myöten epävarmaksi, eikä sointiinkaan oltu enää uusien virtausten saadessa alaa tyytyväisiä, joten urkujen uusiminen tuli ajankohtaiseksi. Uudet urut tilattiin Kangasalan Urkutehtaalta ja ne valmistuivat v. 1981. Vanha julkisivu säilytettiin ja uuteen soittimeen siirrettiin tuon ajan tavoista poiketen harvinaisen paljon vanhojen urkujen äänikertoja. (Äänikerta = pillirivi, jossa jokaisen pillin sointiväri on sama, mutta äänen korkeus nousee suurimmasta pienimpään siirryttäessä.) Näin vanhan soittimen luonne osin säilyi. Vanhat äänikerrat edustavatkin pääosin erinomaista urkujenrakennustaitoa. |
|
|
Uudet äänikerrat äänitettiin 1980-luvun alun sointi-ihannetta seuraten kirkkaiksi ja ohuiksi, osin turhankin räikeästi soiviksi. Vanhojen ja uusien äänikertojen soinnit poikkesivat toisistaan niin paljon, että hyvin soivia äänikertayhdistelmiä oli uruista erittäin vaikea löytää. 1980- luvun urkuja pystytettäessä ei pillejä yleensä enää paikan päällä juuri muokattu halutun sointivärin saamiseksi, (urkujen äänittäminen) vaan tyydyttiin siihen, mihin oli päädytty pillejä tehtaalla valmistettaessa ja esiäänitettäessä. Näin oli myös Kälviällä |
|
Kun soittimen puhdistushuolto ja täysviritys sekä muutamien vikojen
korjaus tulivat ajankohtaiseksi, päätettiin myös urkujen sointi saada
mahdollisimman lähelle sellaista, jonka Kälviän urkujen komean
julkisivun takaa voi odottaa kuuluvan. Päätettiin siis jalostaa ja
viimeistellä sointia pillejä muokkaamalla. Samalla päätettiin parantaa
soittimen käyttömahdollisuuksia entisestään korvaamalla muutamia vähemmän
hyödyllisiä ominaisuuksia tarpeellisemmilla. Urkuihin myös lisättiin
muutamia äänikertoja. Pääpillistölle, jota soitetaan 1. sormiolta lisättiin
lähinnä sooloja, mm. virsimelodian tukemista varten kaksi äänikertaa
ja paisutuspillistölle, jota
soitetaan 2. sormiolta, voimaa ja pyöreyttä lisäävä Geigen principal-
äänikerta. Jalkiopillistön
korkealta soiva Mixtur-äänikerta vaihdettiin tukevan pohjan saamiseksi
Trompet-äänikertaan, joka soveltuu erinomaisesti myös jalkiosoolojen
soittamiseen. Jalkion Trompet-pillien kaikutorvet ovat uusia, muut osat
ovat puretuista Pudasjärven uruista. Paisutuspillistön Geigen
principal-pillit on alun perin rakennettu Haukiputaalle, sieltä ne
siirrettiin aikanaan Lumijoelle ja nyt Kälviälle.
Nykyisellään, talvella 2001-2002 tehdyn uudelleenäänityksen jälkeen urkujen sointi on kokonaisuudessaan lähellä sitä sointimaailmaa, jota Thulen rakentamat soittimet edustavat; täyteläinen, lämmin ja laulava, sekä riittävän voimakas. Se tukee hyvin seurakunnan veisuuta, mutta sopii myös monenlaisen urkumusiikin esittämiseen. Parhaiten uruilla soi romantiikan ajan pohjoismainen musiikki, mutta myös muuhun urkumusiikkiin löytyy sopivia sointivärejä.
Kangasalan Urkutehdas 1981 / opus 1020 Muutostyöt ja uudelleenäänitys Jouko Pirkkanen 2001-2002 Pääpillistö Paisutuspillistö Borduna 16´* Geigen principal 8´¤ Principal 8´ Salicional 8´* Hohlflöjt 8´* Rohrflöjt 8´ Qvintadena 8´* Flauto traversiere 8´* Oktava 4´ Principal 4´ Spitzflöjt 4´ Flöjt 4´ Qvinta 2 2/3´ Waldflöjt 2´~ Oktava 2´ Scharff 3x Terz 1 3/5´ Oboe 8´ Mixtur 3x Trompet 8´* Tremulant Jalkiopillistö Yhdistimet Violonbass 16´* II / I Subbass 16´* II / P Principal 8´ I / P Gedackt 8´* Oktava 4´* Mekaaninen soittokoneisto Bassun 16´* Mekaaninen hallinta Trompet 8´^ * v. 1906 B. A. Thule - urut ¤ ent. Haukipudas ja Lumijoki ^ ent. Pudasjärvi ~ H. Heinrichin edelliseen soittimeen lisäämä
|
|