| MUSIIKKITYÖ | |
|
Kälviän seurakunnassa kokoontuu joka
viikko ryhmiä julistamaan Jumalan kunniaa ja rakentumaan yhdessä. Pisimpään, jo 90 vuoden ajan on toiminut kirkkokuoro. Kuoron ikä ei kuitenkaan ole verrannollinen kuorolaisten ikään, muutoin kuin ehkä käänteisesti! Harhakuva haudan partaalla horjuvista kirkkokuorolaisista on todella harhakuva! Tosin ihan niin nuorekas ei kuoro ole, kuin esimerkiksi 50-60 vuotta sitten, jolloin kuoroon tultiin usein heti rippikoulun jälkeen! Kirkkokuoron ohjelmisto on tyyliltään moninainen. Kuoro laulaa kaikkea kirkkomusiikin suurten mestareiden musiikista nykypäivän musiikkiin, tällä hetkellä vanhinta ohjelmistossa olevaa musiikkia on Heinrich Schütsin musiikki 1500-1600- luvulta, uusinta Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn musiikki viime vuosisadan lopulta, samoin kuin alueemme kirkkomuusikkojen Jukka Ketolan, Osmo Jämsän ja kuoron johtajan Markku Hekkalan musiikki. Kirkkokuoro harjoittelee torstai-iltaisin seurakuntakodilla klo 19.00 alkaen. Harjoituksissa laulun ohella kaikuu myös nauru, kahvit hörpätään laulun lomassa. Pääsykoetta kuoroon ei ole, mutta tervettä äänenkäytön tapaa kyllä jatkuvasti opetellaan. Laulaessaan myös oppii ja kehittyy jatkuvasti, jokainen on joskus ollut harjoituksissa ensimmäistä kertaa. Jos kuorolaiset johtajineen olisivat jo valmiita, ei harjoituksia enää tarvittaisikaan, esiinnyttäisiin vain!
|
Hopeahapset on aikanaan perustettu kirkkokuorosta "eläkkeelle jääneiden" laulajien ryhmänä. Nyt Hopeahapsissa laulaa kuitenkin monta laulajaa, jotka eivät ole koskaan kirkkokuorossa laulaneet. Ohjelmistossa on ollut 1-, 2- ja 3-äänisiä lauluja, tällä hetkellä lauletaan paljon herätysliikkeidemme lauluja pääasiassa yksiäänisesti. Hopeahapsien harjoituksissa tunnelma on leppoisa, mukavampaa ilmapiiriä saa todella hakea! Musiikista ja uuden oppimisesta nautitaan, ja vaikka parhaaseen mahdolliseen tulokseen pyritäänkin, ei musiikin anneta aiheuttaa turhia paineita. Harjoitusten jälkeen kahvilla on aikaa kertailla vanhoja asioita ja kuulostella uusia. Hopeahapset harjoittelee torstaisin kello 12 seurakuntakodilla.
Muskari, johon osallistuu kymmeniä 3-vuotiaita ja nuorempia lapsia vanhempineen kokoontuu Kirkonkylän koululla tiistaisin klo 18. Nuorten laulupoppoo harjoittelee seurakuntakodilla perjantaisin kello18.30
|
|
|
|