Navigation


 Svenska
 Etusivu
 Pia Sundstedt.com
 GIF cykel
 GIF pyöräily
 
 

 Quick search

 
 
 Transalp
 
 
 
 






Transalp etappi 8. 26.7 Andalo – Riva
Istun Gardajärven rannalla. Paikka jossa lautailijat viihtyvät ja maastopyöräilyn paratiisiksi sanotaan myös tätä paikkaa. Mutta en ole ihan samaa mieltä. Olen käynyt täällä kahdesti, eikä tämä paikka mielestäni ole mikään erikoinen. Pyöräily Scwarzwaldissa kotiseuduillani on paljon miellyttävämpää. Tiet ja polut, täällä Gardajärvellä, ovat täynnä irtonaisia kiviä soralla. Ei kivaa polkea ja pelätä kaatumista kokoajan.

Päivän etapin tarkoitus oli tulla turvallisesti maaliin. Annoin Alisonin päättää vauhdista ja hänhän polki ylös ensimmäistä nousua hurjaa vauhtia. Niinpä sanomatta sanaakaan ymmärsimme molemmat että halusimme voittaa päivän etapin – ja senhän onnistuimme tekemään.

Tänä iltana juhlimme voittoa tiimimme kanssa menemällä ulos päivälliselle. Huomenna matkustan kotiin Freiburgiin.

Kymmenen päivän päästä matkustan Suomeen perheeni luoksi kyläilemään. Kotimaassa käynti on aina jotain mitä odotan innolla. Mukavaa myös käydä Kokkolassa tapailemassa tuttuja.
Posted on 26 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 7. 25.7 Kaltern – Andalo
Kuumaa, hidasta ja pitkästyttävää. Ei löydä muita sanoja kuvaamaan päivän etappia. Tuntui kuin maali ei tulisi koskaan eteen. Tunnen itseni niin vahvaksi, pyörällä ajaminen on minulle hyvin helppoa.

Poljimme koko päivän Cube tyttöjen kanssa. Oli myös aikaa jutella ja vaihtaa hiukan kuulumisia tyttöjen kanssa. Etapin jälkeen on aika tiukka aikataulu ja emme yleensä kerkiä jutella kanssakilpailijoittemme kanssa niin paljon.

Päivän ohjelma täällä Transalpissa on kutakuinkin tällainen: Aamupala kl. 7.00 , 7.50 lähtö lähtöalueelle ja juoma pullojen täyttö ja tarkistetaan ruokahuolto, 8.50 siirtyminen lähtöviivalle, kl 9.00 etapin startti tapahtuu… Maalin tulon jälkeen välittömästi ruokailu. Tämä on tärkeätä jotta palautuminen lähtee nopeasti käyntiin. Sen jälkeen siirrymme hotelliin missä hierontaa ja lepoa. Kl 19 on sitten pasta partyn aika ja palkintojenjakoseremoniat. Kl 21.30 on nukkumaan meno aika.

Pian menemme taas pasta partyyn. Tässä vaiheessa pastaa ei juuri enää tee mieli. Toivottavasti saamme eteemme jotain muuta huomenna Rivassa. Mielestäni jokainen Transalpin pyöräilijä joka saavuttaa maaliin on ansainnut kunnon juhla aterian. Tänä vuonna, tämä 8 päivän kisa, on ajettu vaihtelevissa sääoloissa, lumipyrystä helle aaltoon. Osanottajat tulevat muistamaan hienot maisemat ja ruoan. Kärsimys unohtuu nopeasti. Niinpä, enää yksi päivä tätä kisaa. Joillekin se tulee olemaan rankkaa kärsimystä ja toisille miellyttävää pyöräilyä. Toivottavasti kuulumme tähän viimeiseksi mainitsemaani ryhmään.
Posted on 25 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 6. 24.7 Naturns – Kaltern
Kuudes etappi alkoi pitkällä nousulla. Aloitimme varovasti tarkoituksena säästää energiaa. Moni joukkue alitti tänään liian kova ja joutui vaikeuksiin etapin loppupuoliskolla. Päivän etappi oli nimittäin erittäin pitkä, paljon nousukilometrejä ja kuuma ilma.

Ensimmäisen pitkän vuorinousun jälkeisessä alamäessä Cube tytöt saivat meidät kiinni. Tyydyimme polkemaan heidän kanssaan toisen pitkän nousun. Minulle se oli helppoa pyörittämistä. Ainoastaan kuumuus tuotti hiukan vaivaa.

Minulla on aina mukana taskussa paperi jossa päivän etapin profiili piirrettynä. Tarkistin siitä että lyhyemmän nousun puolivälissä olisi ruokahuolto. Nappasin Alisonilta juomapullon ja lisäsin vauhtia jotta voisin täyttää pullot meille. Huomasin samalla Alisonin saavan pienen kaulan Cube tyttöihin. Jatkoin matkaa ja olin jo epätoivoinen koska juomahuoltopistettä ei näkynyt ja pullot olivat tyhjät. Vähän ajan päästä olin valmis pysähtymään odottamaan Alisonia kertoakseni että juoma/ruokahuoltoa ei ole, samalla näin liput jotka ilmoittavat ruokahuollosta. Pysähdyin teltta alueelle ja täytin pullot. Tämä olikin viime tipassa koska olimme aika kauan ilman nestettä. Tänään oli todella kuuma päivä. Yleensä emme pysähdy kisan ruokahuoltopisteissä koska meillä on omat huoltopisteet. Tänään oli kuitenkin niin kuuma että nestettä kului laskettua enemmän.

Loppuosa oli enimmäkseen alamäkeä ja saimme kiinni Katrin Schwingin viimeisessä ylämäessä. Oli hienoa ajaa hänen kanssaan viimeiset 20 km. Lopussa oli joitakin epätasaisessa maastossa kulkevia polkuja. Minulla etujousitus lakkasi toimimasta ja tärinä rasittivat kovasti käsiä ja yläkropan lihaksia. Vika tullaan kuitenkin korjaamaan huomiseksi. Tiimimme mekaanikot ja henkilökunta tekevät kokoajan mahtavaa työtä meidän hyväksi ja ilman heidän tukea ei kuuden etapin voitto tässä vaiheessa kisaa olisi ollut mahdollista.

Vielä 2 etappia jäljellä. Odotan jo innolla maaliintuloa Rivaan ja Gardajärvelle.
Posted on 24 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 5. 23.7 Livigno – Naturns
Päivä tervehti meitä auringonpaisteessa, mutta hyvin kylmää oli Livignossa. Eipä tullut lämpimämpää kun aloitimme 40 km kiipeämisen Bochettaan di Forcola (2700m). Kylmä tuuli piinasi meitä koko mäen ylös.

En halunnut ajaa täysillä ylös mäkeä ja Alison sai luvan hiljentää vauhtia. Se sopi hänelle kuitenkin hyvin ja nautimme maisemista samalla kuin pyörittelimme ylös vuorta. Muistin että viimeksi kuin olin näillä kulmilla oli 10 vuotta sitten. Olin harjoittelemassa Giro d’Italiaa varten joukkuekaverini Fabiana Luperinin kanssa. Tällä kertaa ajoin MTB pyörällä mastossa ja silloin ajoin maantiepyörällä asfaltilla vuoristoteitä.

Alamäenosuus alkoi polulla joka vei meidät Umbrailpassiin, tämän jälkeen siirryimme päätielle. Pitkä ja pelottava alamäki vei meidät alaspäin maalia kohti Naturnsiin. Alamäkeä oli 80 km ja olin peloissani koko ajan. Pelkäsin kolaria ajoneuvojen kanssa jotka olivat menossa ylöspäin, varsinkin tiukat mutkat olivat vaarallisia. Viimeinen osuus oli soratietä ja samalla merkitty pyöräilyreitti. Vauhtia oli välillä 50km/h ja joudumme ohittelemaan pyöräileviä turisteja-pelottavaa! Lapset pelästyivät meidän kilpailijoitten vauhdikasta menoa että he melkein ajoivat ojaan. Väärin järjestää kisa merkitylle ja avoinna olevalle pyöräilyreitille! Yritimme kuitenkin ottaa rennosti ja varmanpäälle jotta emme joutuisi onnettomuuteen. Tänään oli Transalpin pisin etappi mutta ei vaativin. Meillä meni lähes kuusi tuntia, mutta ajoimme viisaasti säästellen 40 km vuoren mäen ylös ja sitten loppuosan erään ryhmän mukana 80 km.

Hienoa että sää on muuttunut paremmaksi nyt. Olemme jo sopeutuneet kylmyyteen joten nyt on pakko sopeutua 30 asteen helteeseen. Huomenna varmaan kirjoitan ja surkuttelen hellettä blogissani…

Huomenna odottaa 4000 metriä kiipeämistä ja etapin yhteispituus on 90 km. Hyvä että päästiin ”palauttelemaan” tänään…
Posted on 23 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 4. 22.7.2008 Scuol – Livigno
Neljä etappia takanapäin ja neljä jäljellä kisassa. Tänään oli kivenkova etappi, olimme korkealla koko päivän. Lumisadetta saatiin myös tänään ja alamäet olivat kylmiä ja palelin paljon. Hienoja maisemia tänään mutta muuten ei paljon kerrottavaa. Emme nähneet muita naisia tänään joten pystyimme ajamaan ja etenemään etapilla rennon kovaa vauhtia.

Tanskalaiset Norgaardin sisarukset hävisivät tänään toisen sijan Klosen sisaruksille. Toivottavasti he palautuvat ja ottavat takaisin kakkostilan. Ainakin he eivät käytä miehiä avuksi etapeilla. Joku pääjoukossa sanoi että Kloset ovat pelkureita. Harmi että tällaisia pettyneitä kommentteja satelee naisten pääjoukossa.
Posted on 23 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 3. 21.7.2008 Ishgle - Scuol
Lähtö tapahtui sateessa ja oli vain 9 astetta lämmintä. Matkalla Idjochin huipulle alkoi sataa lunta ja ylhäällä 2700 metrin korkeudella oli - 2 astetta pakkasta. Yritimme pidätellä vauhtia ylämäessä, näin korkealla on säästettävä voimia. Jos ajat itsesi "piippuun" voi palautumiseen mennä kauan. MTB etappikista eroavat monella tavalla maantieajon etappikisoihin kuten Giro d' Italia ja Tour de France. Maantiellä mitataan voimia siinä miten pystyt vastaamaan irtiottoihin muiden pyöräilijöiden taholta.. Muistelen että minulla oli usein vaikeuksia 3 - 4 irtioton jälkeen korkealla vuoristossa. Olen saanut rutkasti kokemusta ajettuani Giron 4 kertaa ja Tourin 3 kertaa, tästä kokemuksesta voin nyt hyötyä.

Tässä kisassa ei ole ollut liiemmin irtiottoyrityksiä. Kaikki polkevat sellaista vauhtia joka sopii parhaiten molemmille pyöräilijöille. Taktiikka on siis aivan toinen verrattuna yhdenpäivän MTB kisohin tai maantieajon etappikisoihin. Kuitenkin hieno kokemus minulle ja Alpit ovat niin kauniit.

Toivottavasti sade ja lumentulo loppuvat tältä Transalp kisasta. Loppu päivän etapista oli aika tasaista ja pääsimme mukaan sopivaan ryhmään. Tuntui kuin pääsimme palauttelemaan viimeisellä 30 km. Hyvä niin! Tulipa tehtyä aloittelijan virhe siinä mielessä että jätin syömättä etapin alkuvaiheessa. Energiavaje oli suurta ja niinpä join ja söin lopussa miltei kokoajan. Energiaa vielä tarvitaan, vielä on kisaa jäljellä viisi päivää.
Posted on 21 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 2. 20.7.2008 Imst-Ishgle
Tänään meni rengas rikki. Onni onnettomuudessa oli että tämä sattui juuri ennen erään rautatien ylittämistä ja juna sattui juuri tulemaan. Kerkesin sopivasti vaihtamaan sisäkumen kiekkoon junan pyyhältäessä ohi paikan. Etappi jatkui sen jälkeen asfaltilla ja muuttui 5 km jälkeen soratieksi. Vauhtimme oli juuri sopivaa, säästelimme voimiamme. Ensimmäisessä alamäessä Alisonilta meni etuhaarukka rikki. Yritimme leikata vajerin poikki jotta saisimme jousituksen toimimaan. Homma ei onnistunut. Niinpä hän joutui ajamaan jäykällä etuhaarukalla mikä on erittäin vaikeata teknisillä osuuksilla. Päivän etappi oli vain 76 km pitkä. Monet pitkät ylämäet tekivät kuitenkin etapista raskaan ja olinkin hyvin väsynyt maalissa. Sää suosi meitä tänään.

Huomenna kiipeämme 2700 metriin. On luvattu lumisadetta huipulle, toivottavasti ei sada.
Posted on 20 Jul 2008 by Pia
Transalp etappi 1. 19.7.2008 Fussen-Imst
Sininen taivas ja auringonpaistetta jo ensimmäisenä päivänä. Sää oli mitä parhain mutta muu tuntuikin sitten menevän pieleen tänään. Minulla oli pahoinvointia jo lämmittelyssä ja sanoinkin Alisonille että aloitamme varovaisesti tänään. Ensimmäisessä nousussa luulin saaneeni rengasrikon, etujarru tahtoi jumitua ja myöskään vaihteet eivät tahtoneet toimia parhaalla mahdollisella tavalla. 30km kohdalla menimme erään ryhmän mukana ja ajoimme väärin. Kukaan ei tiennyt yhdessä vaiheessa mihin suuntaan meidän pitäisi polkea ja käytinkin ajan pyörän vikojen korjaamiseen. Pian löysimme takaisin oikealle ajoreitille mutta eipä mennyt pitkään kunnes taas huomasimme olevamme väärällä polulla! Joen toisella puolella huomasimme kilpailijoita. Osa meistä pulikoi joen yli ja kiipesi reitille. Minä en halunnut kastua joten päätin ajaa takaisin ja ylittä joki erään sillan avulla. Nyt olin vähintään 5 minuttia Alisonia perässä. Reitti oli tääynnä pyöräilijöitä ja jouduin ohittelemaan ainakin noin parisataa kuskia. Noin 20km ajoin Alisonia takaa ja näin hänet kun päivän pisin nousu alkoi. Tässä vaiheessa olimme kuudensia kisassa. En ollut kuitenkaan huolestunut. Etappikisaa ei voiteta ensimmäsenä päivänä.

Toinen ongelma tänään oli huolto. Liikenneonnettomuuden takia meidän huoltoporukka ei koskaan ollut sovitussa paikassa. Lisäsin vauhtia nousussa jotta voisin tarkistaa huipulla jos siellä olisi vettä meille. Katsojat pelastivat päivämme, he antoivat meille vettä. Osalla oli vain vähan vettä omaan tarpeeseen mutta antoivat nesteen meille pyöräilijöille, todella kiltisti tehty! Huipulla olimme ohittaneet muut naisjoukkueet ja johdimme kisaa. Nyt etujarru rupesi taas vihoittelemaan mutta tiesin samalla että nyt oli ainoastaan 20km maaliin ja enimmäkseen alamäkeä. Päätin jatkaa matkaa. Samalla pääsimme mukaan hyvään ryhmään joka meni meille sopivaa vauhtia. Olen oppinut Cape epicistä ja Trans germanysta että kannattaa käytää tilaisuus hyväksi jos pääsee sopivaan rymään, se helpottaa menoa mukavasti. Tämä on tietenkin kaikille naisjoukkueille sama. Kritiikkiä on tosin suunnattu Klosen sisarusten suuntaan, heillä kun tuntuu olevan ryhmä miehiä jotka auttavat heitä eteenpäin kisassa. Minun puolesta asialle ei ole merkitystä, tämähän on harraste kisa eikä mikään kipailu jossa on isoja mestaruuksia jaossa. Tosin ymmärän muiden naisjoukkuiden kritiikin, eihän tälläinen toiminta ole "fair-play".

Huolimatta monista ongelmista onnistumme voittamaan ne kaikki. Monta kovaa etappia jäljellä aj osa niistä nousee todella korkeiden vuorten yli. Toivottavasti sää suosii meitä pyöräilijöitä. Mahdollinen kylmä sää ja sade tekisi tästä hurjasta etappikisasta vieläkin kovemman koitoksen.
Posted on 19 Jul 2008 by Pia

<< Previous 1 2 3 4 Next >>

Content Management Powered by CuteNews


Copyright Pia Sundstedt