ELBAILUT 2001


Viidennet ElBailut Kokkolassa

Kokkolassa järjestetyt viidennet ElBailut keräsivät jälleen satoja nuoria eri puolilta maatamme juhlimaan yhdessä Keskipohjanmaan nuorten kanssa Herran hyvyyttä Kokkolan Villa Elbaan.

ElBailut olivat tänä vuonna kaksipäiväiset. Sateisesta säästä huolimatta väkeä tapahtuma keräsi n. 1500 hengen verran. Eräs vierailija sanoikin, että:
-Vaikka on hieman viileä hetken, niin parempi se kun palaa sammumattomassa tulessa ikuisesti. Ulkoiset olosuhteet eivät pelastuksen kannalta välttämättä ole läheskään aina otolliset. Mutta ne jotka totuutta etsivät ja rakastavat eivät välitä olosuhteista. Se on asenne kysymys. Herran Pyhä Henki oli voimallisesti läsnä koko nuorisokeskuksen alueella kumpanakin päivänä ja vielä niin, että saimme kokea myös sunnuntain tilaisuudessa rukoushuoneellamme Herran hyvyyttä.

Ohjelma uusiksi
Koko ElBailujen historian ensimmäinen vieraileva naispuhuja oli Petra Ylikojola Helsingistä. Petran voimakas ja persoonallinen -rehellinen - julistus aiheutti sen, että raamattutunnin jälkeen pyhyyden ilmapiirissä, oli kymmeniä nuoria alttarilla etsimässä pelastusta, kohtaamassa Herraa ja etsimässä johdatusta elämäänsä. Meillä järjestäjillä oli hieno ohjelma, joka oli tarkoitus vetää läpi. Olisi se sekin onnistunut, mutta Herra Jeesus, kirjoitti sydämen sopukoihin uuden ohjelman koko lauantai-illalle. Petran pitämä raamattutunti oli vasta alku illan kokonaisvaltaiseen Herran läsnäoloon.

Puhe ei onnistunut
Pääjuhlan alussa annetut kiusallisen pitkät taputukset ja ylistykset Herralle, aiheuttivat sen, että uskonnollisuuden ja farisealaisuuden henki ei siellä viihtynyt, vaan poistui "takavasemmalle". Koko tapahtumaan toiseksi pääpuhujaksi kutsuttu Juha Ketola, ei saanut puhettaan pidetyksi pääjuhlassa lauantai iltana. Tämä ei johtunut siitä, ettei Juha olisi tahtoessaan pystynyt puhettaan pitämään omalla rutiinillaan, vaan siitä, että Pyhän Hengen voimakas läsnäolo tahtoi jotain muuta, johon hän oli valmis lähtemään mukaan. Se oli aistittavissa koko päivän. Vaatikin Juhalta suurta rohkeutta tuossa pääjuhlan tilanteessa kuulla Jumalan puhetta ja toimia sen mukaan. Luopua omista hienoista puheista ja antaa tilaa Pyhän Hengen inspiraatiolle. Kiitos Juha. Tätä olemme vuosien saatossa toivoneet myös järjestäjinä, että aito Pyhän Hengen johdatus tapahtumassa ulottuisi kerta kerran jälkeen myös itse päätapahtumaan.

Sydämen ylistys on tie Jumalan alttarille
Oma osuutensa tuossa hetkessä ja koko tapahtumassa oli myös aivan mahtavalla ylistysryhmällä, jonka Petri Kosonen oli tuonut tullessaan Elbaan. Ei ole ihme, että tämän Petrin luotsaaman ja johtaman ryhmän tilaisuuksissa tapahtuu. He ikään kuin avaavat sydänten tiet Herran alttarille, niin myös lauantai-iltana. Aivan mahtava kohokohdan hetki koettiin koko teltan yhtyessä Juhan ja ryhmän ylistykseen kielillä laulaen. Saimme kuulla aidon ja alkuperäisen "ortodoksi"-rukouksen - ainakin se sille kuulosti -, kun Juha Ketola rukoili hengen vaikutuksesta laulaen ylistysrukouksen. Todella mahtavaa, se puhutteli yhtä paljon kun keskiverto saarna. Tuli mieleen, että jo kaksituhatta vuotta sitten ensimmäiset kristityt lauloivat samaa ylistystä. Tuona lauantai-iltana taivas oli meille tosi matalalla. Timo Syrjälän lopussa esittämä kutsu pelastusta etsiville, toi monia nuoria parannuksen paikalle. Monet tulivat ensi kertaa ja halusivat antaa elämänsä Taivaan Isän käsiin. Järjestäjinä oli kaunista katsoa, kun nämä uudestisyntyneet uudet Jumalan lapset, vielä yökahvilassa polvillaan maassa alttarin edessä, ylistivät Jeesuksen heille armosta lahjoittamaa pelastusta. Siinä hetkessä maksettiin palkkaa järjestäjille, ainakin minulle. Sillä sitä varten ElBailut vuosi toisensa jälkeen järjestetään ja vaivaa nähdään, että ihmiset voisivat kokea pelastuksen, parantumisen ja eheytymisen, sekä saisivat Pyhän Hengen armolahjoja palveluksen työhön, johon meidät kaikki Jumalan pyhät on kutsuttu. Todellisia palvelijoita olivatkin kaikki järjestelyihin osallistuneet. Kiitos veljet ja sisaret jotka palvelitte ja esiinnyitte eri tavoin tapahtumassa lauluryhmissä ja Elbailu-kuorossa, hyvää työtä! Erikoiskiitokset seinäjokisille Hessulle ja Sepolle, jotka vastasitte aivan mahtavasti tapahtuman valoista ja äänentoistosta. Oli kaunista ja kuuluvuus oli ensiluokkaista. Kiitos! Ensivuonna jälleen tavataan, jos Herra suo.

Reijo Ruotsalainen
ElBailu tiedotus


ElBailujen musiikki

ElBailu-kuoro vastaa taas musiikista yhdessä Petri Kosonen & bändin kanssa. Tämän kertainen tapahtuma on ylistysvoittoinen: sillä sanoohan sanakin että Hän asuu kansansa kiitoksessa.

Jo teini-ikäisenä Petri koki kutsun palvella Jumalaa kokoaikaisesti musiikilla. Kesällä 1991, heti peruskoulun päätyttyä Petri meni kesäaktioon kahdeksi viikoksi. Ensin Tukholmaan ja heti perään Göteborgiin. Nämä kaksi viikkoa muuttivat hänen elämäänsä radikaalisesti.
-Tiesin että Jumala on olemassa, olinhan kokenut hänen voimansa, mutta ymmärsin myös,että tarvitsen oppia tuntemaan hänet paremmin, ja halusin oppia kuulemaan hänen ääntänsä enemmän kuin koskaan aikasemmin”. Syvä Jumalan etsiminen alkoi avata Petrille uusia ulottumia ja Jumala alkoi tulla läheisemmäksi.
”Tulin uskoon viisivuotiaana ja täytyin Pyhällä Hengellä teini-ikäisenä. Koin myös kutsun palvella Jumalaa silloin. Mutta vaellukseni Jumalan kanssa alkoi vasta 1995 vuoden alussa” Petri toteaa.

-Siitä lähtien elämäni on ollut yhtä seikkailua. Petri on matkustanut paljon, enimmäkseen Suomessa ja Ruotsissa, mutta jokunen matka on jo tullut tehtyä Afrikkaan, Amerikkaan ja Englantiinkin. Tänään Petri toimii kokoaikaisesti Jumalan valtakunnan työssä. Kutsuun kuuluu ylistyksen johtaminen, mutta myös opettaminen ja julistaminen. Boråsissa Petri toimii The River-seurakunnan ylistyksenjohtajana, ja palvelee siellä aina kotona ollessaan.
Mikä on sitten Petrin näky? -Haluan nähdä Jumalan valtakunnan todellisuuden. Olemme maan päällä siksi, että meillä on tehtävä joka meidän tulisi täyttää. Muuten voisimme jo muuttaa taivaan kotiin, missä kaikki on täydellistä. Jeesus tulee pian, ja haluan mukaani mahdollisimman monta taivaan
kotiin!

Tule mukaan ylistykseen jo perjantaina. Petri ja band on mukana myös lauantain yökahvilassa.



katso kuvat | lue ElBailu -lehti