Lilli Hiekkasen
todistus
"Koulussa
vastaan tulleesta Jeesuksen elämän opetuksesta, evankeliumin luvusta ja joistakin
kesäisistä Jeesuksen ympärillä pyörineistä kesäleireistä huolimatta vetäydyin
turvalliselta tuntuvan kuoren alle ja lähdin etsimään elämää muualta. Olin
kolmannella luokalla, kun avasin kauhukirjallisuuden eteeni ja kiinnostuin
pimeydestä. Kauhuleffat olivat kirjojen rinnalla mukana, ehkä voimakkaampinakin.
Ahmin ja ahmin, verta, pelkoa, pimeyttä ja pahuutta. Sydän aluksi vähän epäröi
ja yritti sanoa hiljaista vastalausetta, mutta en halunnut antaa mahdollisuutta.
Halusin olla oman elämäni herra ja hylätä mielikuvat Jeesuksesta itseni vapahtajana
ja auttajana.
Perusasiana minulla oli ajatusmaailmana, ei niinkään se miltä näytin. Kyllä sitä tuli kannettua paljon koruja kaulassa ja meikattua mustaksi, mutta se ei ollut pääasia. Mielelläni vaikutin omaan itseeni ja ajattelemalla sain usein asiat menemään niin kuin tahdoin, varsinkin silloin kun halusin jollekin muulle pahaa. Se innosti pidemmälle. Tajusin, että: "Tämähän toimii!" Join, poltin, viiltelin, join verta, olin mukana hämärissä touhuissa, mutta en mielestäni voi sanoa että niinkään "saatananpalvonnassa", se oli jotakin siitä satanismin ja palvonnan väliltä.
Leffojen ja kirjallisuuden antama sopiva pelko ja sellainen
kiehtova pimeyden ihailu eivät kuitenkaan jääneet vain kirjoihin ja TV-ruutuun,
ne tulivat uniin ja myöhemmin kohtasivat minua kun olin valveilla. Siinä vaiheessa
alkoivat asiat ryöstäytyä käsistä. Haavoja ilmestyi käsiin ilman mitään viiltelyjä
ja verta oli pakko juoda ihan vain rauhoitukseksi. Kerran yöllä heräsin haukahdukseen.
Ajattelin, että jompikumpi meidän koirista haukkui, mutta kun käännyin sängyssäni,
seisoi keskellä lattiaa läähättävä punasilmäinen koira.
Kuuntelin heviä ja yhden hevibändin laulajan esimerkistä ihannoin käärmeitä,
tosin itse keräilin vain lelu-sellaisia, kaikkein suurin käärmeeni roikkui
lampussani. Yhtenä yönä se oli kadonnut lampusta ja vessaan mennessäni se
luikerteli vastaan. Verta ja ötököitä näkyi seinillä. Siinä tuli koettua kaikkea
pientä päivittäin, mutta isompiakin tapauksia tuli vastaan. Tiedän katsoneeni
suoraan silmiin jotain suurta, pelottavaa ja vihaista, olen tuntenut saatanan
voiman kulkevan lävitseni.
Uskoon tulin pikkuhiljaa isoveljen rukoillessa minun ja muun perheen puolesta. Kävin myös perjantaisin lämmittelemässä yökahvilassa jossa tutustuin uskoviin nuoriin ja vaikka sitä itselle olikin vaikea myöntää, tuntui koko juttu kiinnostavan. Yhtenä perjantaina sitten pyöräni varastettiin ja jouduin menemään isoveljen luo yökahvilaan, kysymään, pystyisikö hän hankkimaan minulle kyytiä kotiin päin. Se luvattiin ja veli innoissaan esitteli minut kahvilan muulle porukalle. Ja minun piti jäädä loppurukoukseen. Pelonsekaisin tuntein menin istumaan penkille suuren ristin alle ja nuoriso-ohjaajan istuessa viereeni ristin vain kaikessa rauhassa käteni. Ajattelin, että ei kai siitä haittakaan olisi. Ja ei ollut. Seuraava yö meni siihen, kun nautin kevyestä olosta. Olosta, jota ei millään pullolla olisi aikaan saanut. Aamuyöstä itkin syntejäni, virheitäni, pahuuttani ja kovuuttani. Ja Jeesus piti kättä olkapäällä rohkaisten minua. Sinä yönä tartuin tuohon käteen, vaikka en tuntenut itseäni ollenkaan sen arvoiseksi.
"Minä
annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä
heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan
muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä." Joh.10:28,29.
Aluksi pelkäsin ja kapinoin ja monet kerrat sanoin Jumalalle hyvästit, mutta
aina Hän minua jaksoi. Aina nosti minut ylös kun kompastuin kiveen ja pikku
hiljaa aloin huomata, että minähän opin! Vaikka välillä tuntuikin siltä, että
kulkisi polviaan myöten liisterissä, taaksepäin katsoessa huomasi (ja huomaa
edelleen) että olihan siellä paljon iloakin, asioita jotka pitivät ylhäällä
ja antoivat lohtua, vaikka niitä ei silloin huomannutkaan. Isä piti huolta
lapsestaan.
Pimeydessä kaipasin rakkautta enkä uskonut, että olisin koskaan noussut. Luulin
meneväni aina vain alaspäin, muuta vaihtoehtoa en nähnyt. Mutta tässä olen.
Iloinen ja vapaa Jumalan lapsi. Ja valonlapsena on hyvä taivaltaa."
"JOS EN TÄNÄÄN KERTOA VOI,
KUINKA PALJON HÄN SUA RAKASTAAEHKÄ EN HUOMENNA PUHUISIKAAN
JOS EN TÄNÄÄN KERTOA VOI,
KUINKA PALJON JEESUS RAKASTAA
EHKÄ ET HUOMENNA TULISIKAAN"
Habakuk "Sinä ja muut"
Minulle voi lähettää postia.
Lilli Hiekkanen
Satosuontie 83
32700 Huittine